Tämä pirteänmakuinen kastike käy kanalle tai kalkkunalle, mutta myös näin joulun lähestyessä kinkulle tai muulle possun osalle. Lohellekin tämä marjaisa höyste on mahtava kumppani.
Mikään ei estä tarjoamasta kastiketta myös jälkiruokien kanssa. Vähähiilihydraattisen vaniljajäätelön tai muun kermaisen jälkkärin ja kastikkeen yhdistelmä on takuuvarmaa kielenviejäkamaa. Myös tuhdin suklaakakun ja kunnon kermanokareen kanssa kastike maistuu taivaalliselle.
Kastikkeen voi tarjota joko kylmänä tai kuumana. Maku vain paranee, kun kastike saa muhia jääkaapissa yön yli tai pari päivääkin.
|
| Ravintoarvot | Proteiini | Rasva | Hiilihydraatit | kcal |
| Yhteensä: | 1.0 g | 1.4 g | 9.1 g | 72 kcal |
| Per 0,5 dl: | 0.1 g | 0.2 g | 1.1 g | 9 kcal |
| Per 1 rkl: | 0.0 g | 0.1 g | 0.3 g | 3 kcal |
Vinkkejä kastikkeen valmistamiseen
Käytän makeutteena Karppitomusokeria, koska se sopii sekä kylmänä että kuumana tarjottavaan kastikkeeseen. Toinen vähähiilihydraattinen makeutevaihtoehto kuumana tarjottavaan kastikkeeseen on Karppisokeri, eli kiteinen erytritoli.
Karppisokeria ei kannata käyttää kylmänä tarjottavaan kastikkeeseen, koska jäähtyessään makeute muodostaa kiteitä. Kiteinen kastike ei tietenkään ole mieluista syötävää. Jos kastikkeen lämmittää, kiteet kyllä sulavat ja kastike on vallan mainiota.
Tässäkin reseptissä käytetään jälleen raastettua appelsiininkuorta. Siitä saadaan mahtava, monisärmäinen appelsiinin maku ilman turhia hiilareita. Jälleen pitää muistaa, että appelsiinista raastetaan vain oranssinvärinen kuori, ei yhtään valkoista osaa.
Kastikkeeseen voi käyttää myös tuoreita karpaloita. Keittoaika on tällöin hitusen lyhyempi.
Ksantaani kannattaa ripotella joukkoon mahdollisimman varovasti, hitaasti ja tasaisesti. Näin taataan, ettei klimppejä pääse syntymään. Kastiketta on hyvä vispata vimmatusti samalla, kun ksantaanin lisää joukkoon.
Makeutta luonnollisesti voi säädellä oman maun mukaan, ja aloittaa vaikka hieman pienemmällä määrällä, jos ei erityisemmin ole makeiden makujen ystävä. Karppitomusokeri liukenee valmiiseenkin kastikkeeseen, jos makeutta haluaa lisää. Minusta hapan karpalo tarvitsee makeutta, joten tässä reseptissä käytän kohtalaisen runsaasti makeutetta. Mitään ällömakeaa kastike ei ole, vaan karpalon happamuus tuntuu kyllä.
Lisämakeutta saa myöskin steviasta. Nestemäinen stevia liukenee varmasti vaikka kylmäänkin kastikkeeseen.
Tsekkaillaanpa valmistusprosessia hieman tarkemmin:
Karpalot, appelsiininkuori, vesi ja Karppitomusokeri laitetaan keskikokoiseen tai isoon kattilaan.
Seosta aletaan kuumentaa kovalla lämmöllä silloin tällöin sekoitellen. Kun seos alkaa kiehua, lämpö vähennetään minimiin.
Noin 10–15 minuutin poreilun jälkeen karpalot ovat poksahdelleet hajalle ja vapauttaneet mehua ja aromia.
Ksantaani ripotellaan varovasti ja vähän kerrallaan kastikkeeseen. Samalla vatkataan vispilällä vimmatusti, jotta ksantaani sekoittuu tasaisesti. Jos kastikkeesta haluaa todella paksun, voi ksantaania lisätä vielä yhden maustemitallisen.
Kastike sakeutuu jäähtyessään. Voit tarjoilla kastikkeen kuumana, lämpimänä tai kylmänä.
Kastikekokeiluja
Olin jo pitkän aikaa halunnut kehittää monikäyttöisen karpalokastikereseptin. Halusin tarjota kastiketta kanan tai kinkun kanssa, ja miksei jälkiruokienkin kanssa.
Kastikkeeseen tarvittiin siis karpaloa, mutta mitä muuta? Karpalon happamuus tarvitsisi rutkasti makeutetta. Ja, koska kastikkeesta oli kysymys, joukkoon tarvittiin jotain nestettäkin.
Mietin makeutteita. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: Karppitomusokeri tai nestemäinen stevia. Voisin kokeilla kumpaakin nähdäkseni, millainen lopputulos syntyy, ja kumpi makeutteista on parempi.
Entäpä neste sitten? Appelsiinimehu olisi ollut hyvä vaihtoehto, mutta turhan hiilihydraattipitoinen. Päätin kokeilla, millainen tulos syntyisi pelkkää vettä käyttämällä. Appelsiinin ja karpalon yhdistelmä kuulosti kuitenkin sen verran hyvältä, että päätin lisätä joukkoon appelsiininkuorta. Se mielestäni antaa paremman ja elegantimman maun kuin appelsiinimehu, eikä sisällä paljon hiilareitakaan.
Epäilin, että kastike tarvitsisi jotain sakeutusainetta. Ksantaani on yksi vähähiilihydraattisista lempparisakeuttajistani. Sitähän voisi kokeilla tässäkin. Hieman pohdintaa vaati, lisäisikö ksantaanin heti alussa vai ripottelisiko kastikkeeseen vasta lopussa. No, kokeilemallahan sekin selviäisi.
Ensin laitoin kattilaan n. 230 g pakastekarpaloita, 1 rkl vastaraastettua appelsiininkuorta, n. 2,5 dl vettä ja 40 tippaa nestemäistä steviaa. Kuumensin seosta kovalla lämmöllä ja käänsin lämmön minimiin, kun seos alkoi kiehua.
Kiehuttelin hiljalleen seosta noin 20 minuutin verran, eli kunnes karpalot olivat poksahdelleet rikki. Koska kastike oli nestemäistä kuin liemi, sakeutin sitä 2 maustemitallisella ksantaania.
Kastikkeen rakenteesta tuli kivan paksu. Ei liian hyytelömäinen, mutta paksuhko. Sellainen, joka pysyy lihan päällä eikä valu pois jättäen lihan kuivaksi ja mauttomaksi.
Entäpä maku sitten? Todella hapan ja ohut. Makeus oli ohutta, ja oikeastaan koko makumaailma oli ohut sekä hieman mitäänsanomaton. Makeus oli kaukana esimerkiksi sokerin antamasta suuntäyttävästä makeudesta. Seuraavaan kokeiluun päätin käyttää Karppitomusokeria, jos se vaikka antaisi paremman makeuden.
En myöskään pahemmin maistanut kastikkeessa appelsiinia. Appelsiininkuorenkin määrää tulisi siis lisätä. Kokonaisuudessaan kastike oli aika mitäänsanomattoman makuista. Siinä oli kyllä loistava rakenne.
Halusin kokeilla lisätä muitakin makuja kastikkeeseen. Laitoin pienet määrät kastiketta kahvikuppeihin. Jokaiseen kuppiin lisäsin makuainetta. Kokeilin mm. kirsikka-aromia ja vaahtera-aromia. Kumpikin niistä sopi kastikkeeseen todella hyvin, joskin vaahtera-aromia tarvittiin vain todella pieni määrä. Vähänkin liikaa, ja kastike maistui oudolta.
Seuraavaan kastikekokeiluun laitoin kaikki ainekset kerralla kattilaan — myös ksantaanin. Kattilaan meni n. 230 g pakastekarpaloita, 2 rkl vastaraastettua appelsiininkuorta, n. 2,5 dl vettä, n. 2,5 dl Karppitomusokeria ja 2 mm ksantaania.
Ensinnäkin, karpalot eivät millään rikkoutuneet. Keitin kastiketta kovalla lämmöllä, mutta karpaloiden rakenne pysyi ehjänä ja karpalot rikkoutuivat vasta todella pitkän kiehutuksen jälkeen. Varmaankin ksantaanin vika.
Ksantaani sai myös kastikkeen kuohumaan. Valmis kastikekin oli vaahtoa täynnä, eikä vaahto hävinnyt mihinkään valmiista soosistakaan. Oli siis ehdottomasti parasta ripotella ksantaani vasta lopussa.
Kastikkeen maku oli muuten hyvä, mutta makeutta ei ollut tarpeeksi. Makeuden laatu tosin oli paljon parempi kuin edellisessä kokeilussa, jossa käytin nestemäistä steviaa. Ehkä vedenkin määrää voisi vähentää, jotta makeus ja muut maut korostuisivat hieman enemmän.
Jatkoin siis kokeiluja. Vähensin veden määrää 1,8 dl:aan ja lisäsin karpaloiden määrää 60 g:lla.
Lopputulos oli hyvä, mutta n. 2,5 dl Karppitomusokeria ei ollut vieläkään riittävästi makeuttamaan happamuutta uhkuvaa kastiketta.
Mietin Karppitomusokerin lisäämistä 3,5 dl:aan. Melkoinen määrä! Tulisi myös aika kalliiksi, makeute kun ei ole siitä halvimmasta päästä. Karpaloiden määrää voisi yksinkertaisesti vähentää rutkasti. Näin makeutettakaan ei kuluisi äärettömiä määriä.
Huomasin myös, että kaikki karpalokastikekokeiluni maistuivat hyviltä seuraavana päivänä. Yön yli jääkaapissa seistyään kastikekokeilut olivat ihan mukiinmeneviä, myös se ensimmäinen, pelkällä nestemäisellä stevialla makeutettu versio. Menipäs homma vaikeaksi.
En ollut kuitenkaan täysin tyytyväinen, joten päätin jatkaa kokeiluja ja reseptin hiomista. Halusin myös kokeilla Karppisokeria — eli erytritolikiteitä — makeuttamaan kastiketta. Epäilin, että erytritoli voisi muodostaa jäähtyessään ikäviä, hiekkamaisia ryynejä, mutta päätin kuitenkin kokeilla.
Laitoin kattilaan n. 2,5 dl Karppisokeria, 280 g pakastekarpaloita, 2 rkl appelsiininkuorta ja 1,8 dl vettä. Sakeuttamiseen käytin jälleen 2 mm ksantaania.
Lopputulos oli todella mainion makuinen! Karpalot antoivat happaman maun, mutta nyt makeutta oli riittävästi kompensoimaan kitkeryyttä. Kun kastike oli kuumaa tai lämmintä, ei siinä ollut havaittavissa ainuttakaan erytritolikidettä. Seuraavana päivänä otettuani kastikkeen jääkaapista huomasin, että se oli erytritolikiteiden kansoittama. Mikä pettymys.
Karppitomusokeri oli siis parhain makeutevaihtoehto. Se sopi sekä kylmään että kuumaan kastikkeeseen, koska siinä ei ole kiteytymisvaaraa. Karpaloiden määrää vain tuli vähentää ja makeutetta käyttää tarpeeksi. Myös yhden appelsiinin kuori riitti, muuten kastike oli kitkerää.
Vinkkejä variointiin
Jos et välitä appelsiinin ja varsinkaan kuoren mausta, appelsiininkuoren määrää voi vähentää tai jopa jättää kuoren kokonaan pois. Minusta kastike kyllä maistuu paremmalta, kun siinä on tarpeeksi appelsiinin makua, mutta tämä onkin vain minun mielipiteeni.
Jos et laske hiilareita äärettömän tarkasti, osan vedestä voi korvata appelsiinimehulla. Yhdestä appelsiinista tulee n. 80 ml mehua ja tämän voi käyttää raastetun kuoren kanssa kastikkeeseen. Jos loppu neste — eli 70 ml — on vettä, ei koko kastikkeen hiilarimäärä nouse päätä huimaavaksi.
Kastikkeeseen voi myös lisätä vielä jotain muuta makua. Mielestäni seuraavat sopivat hyvin:
- 1 rkl kirsikka-aromia
- 1 tl vaahtera-aromia
- 1 kanelitanko (poistetaan ennen tarjoilua).
Jos Karppitomusokeria ei raaski käyttää näin valtaisaa määrää, osan siitä voi korvata muulla makeutteella. Nestemäinen stevia on mainio vaihtoehto, kuten jo tuli mainittuakin.
Jäljelle jääneestä appelsiinista kannattaa muuten puristella mehut — jos siis mehuja ei ole jo käyttänyt kastikkeeseen — ja käyttää ne vaikkapa kermaiseen inkivääri-appelsiinikamaan. Ei kun kanaan.
Leave a Reply